En mitenkään voi olla toistamatta itseäni sanoessani, että Etelä-Pohjanmaa on täynnä upeita retkipaikkoja ja Arpainen on yksi niistä. 50 kilometrin pituinen Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitti kulkee Soinin ja Ähtärin välillä. Siellä kuljetaan jyrkkärinteisillä hiekkaharjuilla, jota kehystävät lammet sekä pitkospuin niin karulla, mutta kauniilla suoalueella. On siellä niitä metsäpätkiäkin, mutta kokonaisuudessaan luonto tällä reitillä on uskomattoman upea.
Kruununa koko 50 kilometrille toimii reitin puolivälissä sijaitseva Arpaiskämpän alue, jonne suuntasimme ystäväni kanssa telttailemaan lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Telttailu kesän jälkeen on ollut yksi haaveistani. Olen telttaillut jo ennen kesää kevyessä pakkassäässä, mutta nyt toiveissani on jatkaa telttailua myös lumen tullen. Vielä ei kuitenkaan onneksi ollut lunta, kun suuntasimme kohti Arpaiskämppää. Lyhimmillään metsätien kautta pääsee 500 metrin päähän kämpästä tai sitten voi saapua esimerkiksi 3 kilometrin päässä olevalta lähtöpaikalta.
Me valitsimme tuon metsätien. Emme kumpikaan omista järeää rinkkaa, johon tavarat saisi nätisti pakattua yksiin ja lisäksi arvostamme niin sanottua glampingia. Mukanamme kannoimme siis esimerkiksi tuoretta hyvää ruokaa ja suklaata, jota napsimme illan pimetessä.
Pystytimme teltan Arpaiskämpän telttailualueelle, joka sijaitsee arviolta 50 metrin päässä kämpältä kukkulalta mäntyjen keskeltä. Telttailualueelle kuljetaan hiekkaharjua pitkin, mikä tekee tästä telttapaikasta erityisen.
Iltaa vietimme, kuten telttaillessa yleensä on tapana, hyvinkin rauhallisissa oloissa. Teimme ruokaa nuotiolla pitkien keskusteluiden siivittämänä, kävimme otsalamppujen valossa kävelyllä hiekkaharjuilla ja palasimme jälleen nuotion äärelle syömään. Pidän siitä, ettei yön yli retkeily vaadi mukavuuksista luopumista ja tällaiset telttapaikat ovat hyvin matalan kynnyksen kohteita.
Telttailussa on erityisesti kaksi ihanaa hetkeä, joista toinen on se hetki, kun teltta on saatu pystyyn, pedit tehtyä ja kaikki tavarat ovat löytäneet paikkansa. Siinä koittaa todellinen vapauden hetki, jossa on mahdollisuudet mihin vain. Toinen mainittavan arvoinen hetki on se, kun kaikkien iltatoimien jälkeen pääsee kömpimään makuupussin lämpöön. Silloin tosin täytyy päättää, alkaako heti nukkumaan vai ottaako sen riskin, että makuupussissa jutustelun jälkeen joutuu vielä nousemaan vessaan.
Yö hiekkaharjuilla meni hyvin. Heräsimme molemmat puolilta öin laittamaan hieman lisävaatetta päälle, jonka jälkeen unet maistuivat lähes kahdeksaan saakka. Koska illan aikana Arpaiskämpälle sekä sen laavulle oli saapunut kaksi eri seuruetta yöksi, päätimme laittaa leirin kasaan ja suunnata aamupalalle Kaihiharjulle. Sinne siirtyminen tapahtui autolla, sillä vaikka Kaihiharju on osa Arpaisten upeaa reittiä, matkaa sinne on Arpaiskämpältä noin 36 kilometriä teitä pitkin.
Kaihiharju on yksi niistä paikoista, jonne veisin Etelä-Pohjanmaalle saapuneet ystäväni sekä sukulaiseni ensimmäiseksi tutustumaan. Tällä kertaa oli ihana päästä näyttämään tämä paikka ystävälleni, joka oli pitkään suunnitellut retkeä Kaihiharjulle. Täältä voisi lähteä retkeilemään Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitille, Hermannin lenkille tai Hermannin polulle, mutta me saavuimme syömään aamupalaa Kaihiharjun esteettömälle laavulle.
Sytyttelimme nuotion ja keitimme trangialla puuroa sekä kahvia. Telttayön jälkeen aamukahvi maistui taivaalliselta. Puhumattakaan siitä, että sen pääsi nauttimaan Kaihiharjun syksyisissä maisemissa. Aikainen ja kolea viikonlopun aamu ei ollut vielä tuonut paikalle muita retkeilijöitä, joten saimme nauttia olostamme kaksin.
Joimme kahvia pitkän kaavan kautta ja katselimme viereiselle Isolle Kaihijärvelle, jossa vesi liplatteli tuulen mukana. Tätä on retkeily parhaimmillaan. Yhdessä koettuja hetkiä, joita voi sitten muistella vielä vuosienkin päästä.
