Pirunkierros on 4 kilometrin pituinen rengasreitti, joka kulkee Lauhanvuoren kansallispuistossa. Reitin alkupäässä on Lauhanvuoren suurin kivijata, joka on huima 800 metrin pituinen muinaiskivirannikko. Kivijadan arvioidaan koostuvan jopa miljoonasta kivestä.
Kivijadan lisäksi Pirunkierros tarjoaa monipuolista suoluontoa ja pohjaveden muodostumiseen liittyviä kausikosteikkoja. Reitin varrella on taukopaikaksi sopiva Leikkistenkankaan laavu.
Pirunkierrokselta on mahdollista poiketa katsomaan myös kansallispuiston ulkopuolella sijaitsevaa Aumakiveä sekä Aumakalliota. Tällöin reitin kokonaispituudeksi tulee 5-6 kilometriä.
Lauhanvuoren kansallispuisto on osa Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkia.
Ympäristö
Lauhanvuoren kansallispuisto kätkee sisälleen laajoja pirunpeltoja ja muinaisia rantavalleja, jotka ovat jääkauden jättämiä jälkiä. Näitä verhoilevat avarat mäntykankaat sekä rehevät kuusikot.
Lauhanvuori kohoaa 231 metriä merenpinnan yläpuolelle. Vuorta kiertävät kehämäisesti vanhat rantavallit, joista suurin on Pirunkierroksen alkupäässä oleva Kivijata. Kivijata koostuu Lauhanvuoren hiekkakivestä.
Pirunkierros kulkee helppokulkuisessa kangasmaastossa poiketen suo-osuuksien pitkospuihin. Reitin varrella on kangasmetsiä, monipuolista suoluontoa sekä kausikosteikkoja.
Soveltuvuus
Aloitteleva retkeilijä
Pääsy lastenrattain
Kohteeseen ei pääse lastenrattailla
Talvikunnossapito
Kohteessa ei ole talvikunnossapitoa
Tulipaikka
Laavu, jossa puuhuolto
Huomioitavaa
Kivijadan saa ylittää vain retkeilyrakenteita pitkin.
Kohteessa toteutetaan roskatonta retkeilyä, joten jokainen retkeilijä vie omat roskansa pois.
Saapuminen
Lähtöpaikka
Lauhanvuorentie 603, Isojoki
DD 62.127705, 22.096635
Lähtöpaikalla on paikoitusalue.
Reittikartta
Pääset tutustumaan kohteen reittikartastoon tästä.
Kohteen tiedot
Reitin pituus: 4 km rengasreitti
Tulipaikat ja palvelut: laavu, polttopuut, puucee
Maasto: kangasmetsä, suo, kivijata
Soveltuvuus: aloitteleva retkeilijä
Reittimerkinnät: Reitti on merkitty maastoon oranssein merkein ja opasteviitoin risteyskohdissa.
Muuta: Sadekelillä vedenpitävät kengät on suositeltavat.
Tätä kohdetta ylläpitää Metsähallitus.
Kohteen tiedot on päivitetty viimeksi 8.10.2024.