Soini

Soini sijaitsee Keski-Suomen rajalla Etelä-Pohjanmaan Itäosassa. Asukasluvultaan Soini on maakunnan pienimpiä kuntia. Soinin luontoa kuvastavat aapasuot sekä useat järvet. Täältä löytyy myös Etelä-Pohjanmaan korkein kohta, Raitamäki, jonka on 240 metriä merenpinnan yläpuolella. Soinin kunnan kuninkaalliset nimet juontavat juurensa aina 1500-luvulle, jolloin Soinin kunnan nimenä oli Konungsåby eli Kuninkaanjoen kylä. Kuninkaanjoen kylän alueella Suomeakin hallinnut Kustaa Vaasa kävi metsästämässä.

Lajittele kohteen mukaan
Retkeilyreitit
Laavut ja kodat
Muut luontokohteet

Retkeilijä kulkee polulla suurten mäntyjen keskellä. Männyt muodostavat maahan varjoja.

Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitti

Alue: Soini / Ähtäri
Pituus: 50 km janareitti
Vaativuus: helppo
Varustus: kaksi laavua, autiotupa, autiosauna, telttapaikka, erillisiä tulipaikkoja, puuhuolto, paikoitusalue

Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitti on reilu 50 kilometrin pituinen janareitti Soinista Ähtäriin. Reitin erikoisuuksia ovat suojellut hiekkaharjut, joita verhoilevat tasaiset mäntykankaat. Arpainen on osa Eurooppalaista E6-kaukovaellusreittiä.

Retkeilijä kulkee auringonlaskussa pitkospuilla. Ympärillä näkyy matalia puita.

Hermanninpolku

Alue: Soini
Pituus: 2,5 kilometriä (janareitti)
Vaativuus: helppo
Varustus: Kämppä, jonka sisällä tulisija ja penkit, puuhuolto, tulipaikka, kuivakäymälä

Hermanninpolku on 2,5 kilometrin pituinen janareitti, joka kulkee kangasmetsissä, aapasuolla sekä harjulla. Reitin varrella sijaitsee Kaipaisen kämppä, jossa voi nauttia nuotion lämmöstä suojassa myös sateisella säällä.

Retkeilyreitin puinen kyltti opastaa metsään vievälle polulle.

Kuninkaanpuisto

Alue: Soini
Pituus: 7,2 kilometriä (janareitti)
Vaativuus: keskivaativa
Varustus: paikoitusalue, laavu, puuhuolto

Kuninkaanpuisto on 7,2 kilometrin mittainen rengas-janareitti, joka vie keskelle metsien ja soiden mosaiikkia. Luonnonsuojelualueella kulkevan reitin puolivälissä on Kokko-valkeisen laavu.

Pitkospuut kulkevat nevalla auringonnousussa

Hermanninlenkki

Alue: Soini
Pituus: 7 km rengasreitti
Vaativuus: helppo
Varustus: Kämppä, jonka sisällä tulisija ja penkit, puuhuolto, tulipaikka, kuivakäymälä

Hermanninlenkki on 7 kilometrin mittainen patikkareitti, joka kulkee osittain samaa matkaa Arpaisten ulkoilureitin sekä Hermanninpolun reittejä. Reitin luontoa värittävät Arpaisten harjut, karut aapasuot sekä kangasmetsät.

Polku kulkee metsässä. Etualalla oikealla on puu, jossa näkyy retkeilyreitin maalimerkki.

Kuninkaanpolku

Alue: Soini
Pituus: 8,3 kilometriä (janareitti)
Vaativuus: keskivaativa
Varustus: Kämppä, jonka sisällä tulisija ja penkit, puuhuolto, tulipaikka, kuivakäymälä

Majesteettinen 8,3 kilometrin pituinen Kuninkaanpolku on janareitti, joka näyttää Soinin luonnon rehevämmän puolen. Reitin varrella on useampi tulentekopaikka. Korkeuserojen vuoksi Kuninkaanpolku on melko vaativa.

Leveä lankkupolku johdattaa laavulle, joka sijaitsee metsän keskellä.

Soinin esteetön luontopolku

Alue: Soini
Pituus: 200 metriä (janareitti)
Vaativuus: esteetön, vaativa esteetön
Varustus: esteetön laavu, esteetön käymälä, maisemalaituri

200 metrin pituisella esteettömällä reitillä pääsee kulkemaan myös pyörätuolilla. Reitti kulkee lankkupolkua pitkin aapasuon reunalla päättyen pienen Kaihijärven rantaan. Reitillä on katettu tulipaikka sekä esteetön wc. Samasta paikasta pääsee myös 700m pituiselle haastavalle esteettömälle reitille.

Laavut ja kodat
Metsässä sijaitseva laavu kuvattuna etuviistosta. Laavun takana näkyy metsää.

Saarilammen laavu

Alue: Arpainen, Soini
Reitin pituus lähtöpaikalta: 900 metriä
Vaativuus: helppo
Varustus: paikoitusalue, laavu, puuhuolto

Saarilammen laavu on yksi Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitin laavuista. Laavu sijaitsee pienen Saarilammen välittömässä läheisyydessä ja laavulle retkeillään upean jyrkkärinteisen hiekkaharjun läpi.

Polku kulkee metsässä nousten ylämäkeen kotalaavulle.

Kokko-Valkeisen laavu

Alue: Soini
Reitin pituus lähtöpaikalta: 800 metriä
Vaativuus: helppo
Varustus: laavu, puuhuolto

Kokko-Valkeisen laavu on osa Kuninkaanpuiston retkeilyreittiä sijaiten kauniilla paikalla kangasmetsän ympäröimänä. Laavulta näkee Kokko-Valkeisen lammelle, joka on laavua hieman alempana. Laavun ympäristö on Natura 2000-suojelualuetta.

Näköala laavulta, jossa oikealla näkyy vähän laavua ja vasemmalla puinen näköala.

Vuorenmaan laavu

Alue: Vuorenmaa, Soini
Reitin pituus lähtöpaikalta: 250 metriä
Vaativuus: helppo
Varustus: laavu, puuhuolto

Vuorenmaan laella sijaitsevalle laavulle on helppo saapua Vuorenmaan rinnekeskuksen kautta. Laavu osa Kuninkaanpolkua ja sillä on puuhuolto.

Kota uimarannalla järven rannalla. Etualalla näkyy nuermikkoa ja lehtikasveja.

Tillikanrannan kota

Alue: Kukonkylä, Soini
Reitin pituus lähtöpaikalta: 50 metriä
Vaativuus: helppo
Varustus: paikoitusalue, kota, käymälä, uimaranta

Tillikanrannan kota sijaitsee Viitalammen rannalla vajaan 10 kilometrin päässä Soinin keskustasta. Kukonkylän Kyläyhdistyksen ylläpitämän kodan vieressä on uimaranta sekä rantalentopallokenttä.

Retkeilijä istuu laavulla talviaamun sinisellä hetkellä. Laavun tulipaikassa on nuotio.

Kokko-Valkeisen laavu

Alue: Soini
Reitin pituus lähtöpaikalta: 800 metriä
Vaativuus: helppo
Varustus: laavu, puuhuolto

Kokko-Valkeisen laavu on osa Kuninkaanpuiston retkeilyreittiä sijaiten kauniilla paikalla kangasmetsän ympäröimänä. Laavulta näkee Kokko-Valkeisen lammelle, joka on laavua hieman alempana. Laavun ympäristö on Natura 2000-suojelualuetta.

Kyrkösjärven kota kuvattuna etuviistosta. Etualalla näkyy ruskan värjäämiä oransseja lehtiä. Keskellä on kota ja kodan takana lehtipuita.

Vuorenmaan laavu

Alue: Vuorenmaa, Soini
Reitin pituus lähtöpaikalta: 250 metriä
Varustus: laavu, puuhuolto

Vuorenmaan laella sijaitsevalle laavulle on helppo saapua Vuorenmaan rinnekeskuksen kautta. Laavu osa Kuninkaanpolkua ja sillä on puuhuolto.

Muut luontokohteet

Arpaiskämppä

Alue: Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitti, Soini
Reitin pituus lähtöpaikalta: 500 metriä, 28 kilometriä
Vaativuus: helppo
Varustus: paikoitusalue, autiotupa, autiosauna, laavu, nuotiopaikka, telttailupaikka, puuhuolto, käymälä

Pieni ja punainen hirsitupa Arpaiskämppä sijaitsee Soinin ja Ähtärin rajamailla Arpaisten ulkoilu- ja vaellusreitin varrella. Tupa on loistava tukikohta tämän 50 kilometrin pituisen reitin puolivälissä, mutta tuvalle pääsee helposti myös päiväretkeillen.

Arpaiskämpän pihapiiristä löydät erillisen nuotiopaikan, telttailupaikan, laavun sekä autiosaunan.

Scroll to Top