Nuku Yö Ulkona 2023 – Etelä-Pohjanmaa

Kesän retkeilykausi huipentuu ensi lauantaina vietettävään Suomen luonnon päivään ja Nuku Yö Ulkona -tapahtumaan!

Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään Suomen luonnon juhlapäivää, jonka tarkoituksena on koota suomalaiset yhteen juhlistamaan ja arvostamaan Suomen luontoa. Lisäksi Suomen Latu haastaa kaikki suomalaiset viettämään yön ulkona Suomen suurimmassa hotellissa – tähtitaivaan alla. Nukkua voi teltassa, riippumatossa, laavulla tai vaikka trampoliinilla. Missä vain ulkoilmassa!

Etelä-Pohjanmaan alueella hyviä telttapaikkoja ovat esimerkiksi kansallispuistojen merkityt leiriytymisalueet sekä Arpaiskämpän telttailualue Soinissa. Mikäli yksin ulkona nukkuminen tuntuu jännittävältä, ympäri Etelä-Pohjanmaata järjestetään kaikille avoimia Nuku Yö Ulkona -tapahtumia. Tutustu tapahtumiin tarkemmin lisää alta. Mikäli Nuku Yö Ulkona -tapahtuma puuttuu listasta, ota meihin yhteyttä niin lisäämme sen listaan.

Kauhava – Haaruksen Ruskoranta

Matalan kynnyksen kaikille avoin – koko perheen tapahtuma Haaruksen Ruskorannassa. Tapahtuma alkaa lauantaina 26.8 klo. 15. Tapahtumaa ovat järjestämässä useat eri toimijat, kuten Haaruksen retkeilyreitistö, Kauhavan Seurakunta, Lakeuden Haukat sekä Suomen Ladun paikallisjärjestö Härmänmaan Latu. Tutustu lisää Haaruksen retkeilyreitistön Instagramissa tästä tai Suomen Ladun sivuilta.

Soini – Kaihiharju

Ensikertalaisillekin sopiva koko perheen luontoelämys, jonka järjestää Suomen Ladun paikallisjärjestö Suomenselän Samoilijat ry. Tapahtuma alkaa lauantaina 26.8 klo. 15. Lisätietoja tapahtumasta sekä ilmoittautuminen viimeistään keskiviikkona 23.8 Suomenselän Samoilijoille WhatsAppilla 050 479 8769 tai sähköpostitse make.autio(at)gmail.com. Katso tapahtuman ilmoitus tästä.

Seinäjoki – Latukammi

Suomen Ladun paikallisjärjestö Lakeuden Latu ja Polku ry:n järjestämä yön yli retki Latukammille. Tapahtumaan kokoontuminen lauantaina 26.8. klo. 15. Lisätietoja tapahtumasta sekä ilmoittautuminen viimeistään perjantaina 18.8. Lakeuden Ladulle ja Polulle. Katso yhteystiedot sekä tapahtuman ilmoitus tästä.

Jaa oma Nuku yö ulkona -kuvasi Instagramissa hashtagilla #retkeilelakeuksilla.

Scroll to Top