





Paalivuoren laavu on yksi Paalijärven Patikan laavuista. Se sijaitsee nimensä mukaisesti Paalivuorella, josta avautuu näkymä Paalijärvelle. Laavun takana on 18,5 metrinen näkötorni, josta maisema kantautuu kauas horisonttiin.
Laavua ylläpitää Paalijärven kyläyhdistys ja maamiesseura, joka hoitaa laavun puuhuollon. Lyhin reitti laavulle lähtee Paalijärven Patikan kuntoradan lähtöpaikalta, josta matkaa laavulle kertyy 1,9 kilometriä suuntaansa. Reitti on merkitty oranssein maalimerkein sekä nuolin. Paalijärven reitin kulkusuunta on myötäpäivään ja laavulle kuntoradalta lähdettäessä kuljetaan vastapäivään. Väärään suuntaan kulkevista nuolista ei kannata hämääntyä.
Ympäristö
Laavu sijaitsee ympäristöään korkeammalle kohoavalla Paalivuorella. Laavun ympäristö on avokalliota. Reitti laavulle kulkee kangasmetsissä. Aluksi kuljetaan hetken aikaa tien viertä, kunnes polku haarautuu metsään. Metsäkoneen jäljet johdattavat Kapernaumiksi nimitetylle jyrkälle rinteelle. Tällä välillä maasto on paikoittain hyvinkin märkää ja mutaista, joten vedenpitävät kengät kannattavat.
Kapernaumin rinteeltä polku jatkuu hetken aikaa neulaspolkua pitkin ja laskeutuu sitten kosteahkoon notkoon vieden kaadettuun talousmetsään. Lyhyehkön kaadetun talousmetsän jälkeen polku jatkuu neulaspolkuna, kunnes lähdetään nousemaan Paalivuoren jyrkkää mäkirinnettä Paalivuoren huipulle, jossa laavu ja näkötorni sijaitsevat.
Vaativuus
Helppo
Pääsy lastenrattain
Ei pääsyä lastenrattailla
Talvikunnossapito
Ei talvikunnossapitoa
Tulipaikka
Laavu, jossa ei puuhuoltoa
Huomioitavaa
Laavulla ei ole käymälää. Kuljettaessa kuntoradan lähtöpaikalta laavulle, reitillä on korkeuseroja sekä paikoittain kosteita kohtia. Vedenpitävät kengät kannattavat.
Kohteessa toteutetaan roskatonta retkeilyä, joten jokainen retkeilijä vie omat roskansa pois.
Laavun sijainti – Paalivuori
63°04’00.0″N 23°53’03.0″E
63.066678, 23.884167
Laavu sijaitsee maastossa Paalivuorella. Laavulle pääsee lähtemään Paalijärven patikan kuntoradan lähtöpaikalta, jossa on tien vieressä pieni paikoitusalue. Matkaa lähtöpaikalta laavulle on noin 1,9 kilometriä suuntaansa.
Lähtöpaikka Kuntorata
Jussilantie 290, 62830 Alajärvi
63°04’37.8″N 23°52’10.2″E
63.077179, 23.869503
Pysäköinti
Lähdettäessä laavulle Jussilantien varresta, on tien vieressä pieni paikoitusalue, mihin auton saa jätettyä.
Reittikartta
Pääset tutustumaan kohteen reittikarttaan tästä.
Kohteen tiedot
Lyhin reitti laavulle: 1,9 km janareitti
Palvelut: paikoitusalue, laavu, näkötorni
Maasto: kangasmetsä, kallio
Vaativuus: helppo
Muuta: Laavu on osa Paalijärven patikkareittiä.
Tätä kohdetta ylläpitää
Paalijärven kyläyhdistys ja Maamiesseura.
Kohteen tiedot on päivitetty viimeksi 15.1.2025.