Kauhalammin kierros, Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto

Kauhalammin kierros sijaitsee Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa ja se johdattaa suurelle keidassuoalueelle, jossa retkeilijää odottavat silmän kantamattomiin jatkuvat karun kauniit nevamaisemat. Reitin pituus on 2,7 kilometriä ja se kulkee kangasmetsissä sekä suurimmaksi osaksi pitkospuilla kiertäen keidassuoalueen suurimman lammen, Kauhalammin.

Pitkospuureitin varrella on kaksi penkein sekä laiturilla varusteltua taukopaikkaa, joista pääsee pulahtamaan uimaan. Muutoin alueelta löytyy myös lintutorni, telttailualue sekä tulipaikka ja laavu eväiden valmistusta varten.

Salomaan pysäköintialueelta pääsee lisäksi Kauhalammin vaativalle esteettömälle reitille, joka on 1,3 kilometrin pituinen janareitti. Reitti kulkee komean keidassuon ytimeen Kauhalammin rantaan. Reitin varrella on esteetön luontolava sekä esteetön kuivakäymälä.

Pääset tutustumaan lisää Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon tästä.

Ympäristö

Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto koostuu laajalle levittäytyneistä soista, Pohjankankaan havumetsästä ja Katikankanjonin purouomista. Kauhaneva on laaja keidaskermisuoalue, jossa on lukuisia allikoita ja lampia. Reitillä kierrettävä Kauhalammi on niistä suurin.


Vaativuus

Helppo


Pääsy lastenrattain

Vaativalle esteettömälle reitille pääsee lastenrattailla. Reitin leveys on 1 metri.


Talvikunnossapito

Kohteessa ei ole talvikunnossapitoa


Tulipaikka

Laavu sekä erillinen tulipaikka, joissa on puuhuolto


Huomioitavaa

Ennen nuotion sytyttämistä, tarkista voimassa olevat varoitukset Ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

Kohteessa toteutetaan roskatonta retkeilyä, joten jokainen retkeilijä vie omat roskansa pois.

Lähtöpaikka – Nummikankaan pysäköintialue

Kyrönkankaan museotie, 61920 Kauhajoki

Kyrönkankaan museotielle käännytään osoitteesta Karviantie 175, 61910 Kauhajoki. Aja suoraan, kunnes Nummikankaan pysäköintialue tulee vastaan oikealla.

Huomioithan, että Nummikankaan pysäköintialueelta lähtiessä, Kauhalammin reitin pituudeksi tulee noin 5 kilometriä.

Lähtöpaikka – Salomaan pysäköintialue

Kyrönkankaantie 345, Karvia

Aja Kyrönkankaan tielle Latikantien (247) kautta.

Huomioithan, että Salomaan pysäköintialueelta lähtiessä, Kauhalammin reitin pituudeksi tulee noin 3,5 kilometriä.

Pysäköinti

Molemmilla lähtöpaikoilla on tilavat paikoitusalueet. Salomaan pysäköintialue on sallittu myös asuntoautoille.

Reittikartta

Pääset tutustumaan kohteen reittikarttaan tästä.

Kohteen tiedot

Reitin pituus: 2,7 kilometriä (rengasreitti), 1,3 km vaativa esteetön janareitti
Vaativuus: helppo, vaativa esteetön
Palvelut: paikoitusalue, tulentekopaikka, kuivakäymälä, lintutorni, uimapaikka, esteetön kuivakäymälä, esteetön luontolava, laavu, kaivo, telttailualue
Maasto: kangasmetsä, neva, lampi
Muuta: Huomioithan retkelle lähtiessäsi kansallispuistojen järjestyssäännöt.

Tätä kohdetta ylläpitää
Metsähallitus.

Kohteen tiedot on päivitetty viimeksi 28.3.2025.