Porolammen laavu, Kauhava

Porolammen laavu sijaitsee Kauhavalla Porolammin rantamilla. Ympäröivä luonto on erämaista ja laavulle kuljetaankin osin pitkostamatonta nevaa pitkin. Hyväkuntoisella Porolammen laavulla ei ole puuhuoltoa, joten varaudu matkaan omilla polttopuilla.

Ympäristö

Laavulle lähdetään metsätien varrelta, josta perille on matkaa vain 800 metriä. Polku haarautuu aluksi kangasmetsään, jossa kuljetaan kosteassa maastossa kallioita ja kangaspolkua pitkin. Reitillä on muutamia ojan ylityksiä. Ojissa ei kulje siltoja. Metsäosuuden jälkeen polku ylittää ojan, jonka jälkeen se nousee nevalle. Tässä kohtaa polku häviää silmistä maaston vuoksi, joten reittikartan seuraaminen esimerkiksi Karttaselaimen sovelluksella on järkevää. Neva on helpoin ylittää kuivalla kesäkelillä, muutoin kannattaa varautua kumisaappailla.

Pienen nevaosuuden jälkeen ylitetään jälleen oja ja kuljetaan hyvän matkaa Porolammin reunaa pitkin suopursujen seassa. Tällä pätkällä polku on hyvin näkyvissä, joskin paikoin hyvinkin mutainen.

Pian polku lähtee kääntymään pois Porolammin rannasta oikealle, jolloin laavu tulee näkyviin. Laavun ympäristö on kalliota sekä mäntyvaltaista kangasmetsää.


Vaativuus

Vaativa


Pääsy lastenrattain

Kohteeseen ei pääse lastenrattailla


Talvikunnossapito

Ei talvikunnossapitoa


Tulipaikka

Laavu, jossa ei puuhuoltoa


Huomioitavaa

Laavulle ei johda opasteita. Ennen retkeä puhelimeen on hyvä ladata esimerkiksi ”Karttaselain” -sovellus, josta näkee kartalla laavulle kulkevan polun.

Ennen nuotion sytyttämistä, tarkista voimassa olevat varoitukset Ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

Kohteessa toteutetaan roskatonta retkeilyä, joten jokainen retkeilijä vie omat roskansa pois.

Lähtöpaikka

Tupelinmäentie, 62230 Kauhava

Laavun koordinaatit
Pysäköinti ja reittiohjeet

Lähtöpaikka laavulle sijaitsee Tupelinmäentien päässä lähellä metsäautotiehen yhdistyvää risteystä. Koordinaatit kopioimalla ja liittämällä esim. Google-kartalle, saat suoraan lähtöpaikan tarkan kohdan. Lähtöpaikalla on tien sivussa kahden auton mentävä levennys sekä opasteviitta kohti laavua.

Reittikartta

Tästä kohteesta ei ole saatavilla reittikarttaa. Lataamalla Karttapaikka -sovelluksen puhelimeen voit tarkastella kartalla laavulle johtavaa polkua.

Kohteen tiedot

Reitin pituus lähtöpaikalta: 800 metriä
Vaativuus: vaativa
Tulipaikat ja palvelut: laavu
Maasto: kangasmetsä, kallio, neva, suolampi
Reittimerkinnät: Lähtöpaikalla on opasteviitta, muutoin reittiä laavulle ei ole merkitty.
Muuta: Laavulle pääsy vaatii kartanlukutaitoa.

Kohteen tiedot on päivitetty viimeksi 19.3.2025.

Scroll to Top