Prännin Patikka on Yliluoman maa- ja kotitalousseuran toteuttama reittikokonaisuus, jonka pituus on noin 20 kilometriä. Reitistön nimi juontaa juurensa ruotsinkieliseen sanaan ”bränna”, joka tarkoittaa polttamista.
Prännin Patikan lähtöpaikkana toimii Yliluoman kylän keskustan lähelle rakennettu kota, josta löytyy myös lasten leikkipaikka sekä ulkotulipaikka. Prännin Patikka on jaettu kolmeen lyhyempään pätkään, joten reittiä ei välttämättä tarvitse kiertää kerralla kokonaan. Reitin haastavimmat kohdat sijaitsevat Ketunlenkillä, Palaneenkallioilla.
Pääset tutustumaan Prännin Patikan reitistöön ja sen historiaan lisää tästä.
Ympäristö
Prännin Patikka kulkee kangasmetsissä, pururadalla sekä Palaneenkallioiden paikoittain jylhillä kallioilla, jotka nousevat läheisiä peltoja yli 20 metriä korkeammalle. Kallioiden kiviaines on Vaasan graniittiin kuuluvaa tasarakeista granodioriittiä. Kallioiden päällä oleviin notkoihin on ajansaatossa muodostunut pieniä soita ja kostealla kelillä kallion notkelmissa on pieniä vesialtaita, jonka vuoksi reitti on haastavampi kulkea esimerkiksi sateen jälkeen. Jyrkänteiltä reitti laskeutuu alas rehevään ja kosteaan metsään, jonka vieressä kulkee ojitettu Soukkaneva.
Pururadalta pääsee helposti Vallamin ulkoilualueelle, josta löytyy kirkasvetinen uimapaikka.
Soveltuvuus
Luonnossa liikkumaan tottunut
Pääsy lastenrattain
Kohteeseen ei pääse lastenrattailla
Talvikunnossapito
Reitillä ei talvikunnossapitoa
Tulipaikka
Kota ja laavu, joissa ei puuhuoltoa
Huomioitavaa
Kesäiseen aikaan Ylivallin kodalta lähdettäessä, reitti on paikoin umpeen kasvanut.
Reitin varrella, Ketunlenkillä on muutama haastavampi kohta, sillä kallioille on muodostunut pieniä suoalueita ja kostealla kelillä kallion notkelmissa on vesialtaita, jotka on ylitettävissä kivien ja mättäiden avulla. Reitti ei sovellu pienille lapsille, mutta Palaneenkallioiden laavulle pääsee kulkemaan helposti Ketunlenkin lähtöpaikalta. Parkkipaikalta on laavulle matkaa noin 400 metriä.
Kohteessa toteutetaan roskatonta retkeilyä, joten jokainen retkeilijä vie omat roskansa pois.
Saapuminen
Päälähtöpaikka
Ylistarontie 636, 62375 Kauhava
DD 63.090720, 22.715018
Lähtöpaikka sijaitsee lähellä Yliluoman kylän keskustaa, jonne on rakennettu tilava kota. Kodan läheisyydessä on paikoitusalue.
Reittikartta
Pääset tutustumaan kohteen reittikarttaan tästä.
Kohteen tiedot
Reitin pituus: 20 km rengasreitti
Tulipaikat ja palvelut: Laavu, kota, taukotupa, wc, uimaranta
Maasto: kangasmetsä, kallio
Soveltuvuus: luonnossa liikkumaan tottunut
Reittimerkinnät: Reitistö on merkitty maastoon viitoin sekä maalimerkein.
Muuta: Ei talvikunnossapitoa. Osassa reittiä kulkee lumiseen aikaan hiihtoladut.
Tätä kohdetta ylläpitää Yliluoman maa- ja kotitalousseura.
Kohteen tiedot on päivitetty viimeksi 8.10.2024.