




Vanhavuoren laavu sijaitsee Vanhavuoren retkeilyreitin päätepisteessä kauniilla paikalla Vanhavuoren päällä. Reitti laavulle kulkee helppokulkuisissa kangasmetsissä ja reitin pääsee kulkemaan myös maastopyörällä.
Lyhin matka Vanhavuorelle on Övermarkin paikoitusalueelta, jolloin matkaa tulee 1,4 kilometriä suuntaansa. Reitti kulkee leveää helppokulkuista polkua pitkin. Polulla mahtuu kulkemaan kaksi vierekkäin. Alkumatka on tasaista ja viimeiset 500 metriä noustaan Vanhavuorelle.
Vanhavuoren laavulle voi suunnistaa myös Vanhavuoren retkeilyreitin päälähtöpaikalta, jolloin matkaa laavulle kertyy 6,9 kilometriä suuntaansa. Tällöin reitin varrella sijaitsee myös Ammeskallion laavu, jossa voi pysähtyä pitämään taukoa.
Ympäristö
Reitti Vanhavuorelle kulkee helppokulkuista leveää kangaspolkua pitkin. Korkeuserot Ammeskalliolle sekä Vanhavuorelle noustessa tuovat mukavasti vaihtelua. Reitti kulkee talousmetsissä, mistä syystä maisema reitin varrella saattaa vaihdella nopeastikin.
Reitin parhaimmat näköalat avautuvat Vanhavuorelta, jonka näkötornista maisema kantaa kauas horisonttiin.
Vaativuus
Helppo
Pääsy lastenrattain
Kohteeseen ei pääse lastenrattailla
Talvikunnossapito
Reittiä laavulle talvihuolletaan
Tulipaikka
Laavu, jossa puuhuolto
Huomioitavaa
Lumiseen aikaan Vanhavuoren laavulle johtavalla reitillä kulkevat perinteisen hiihtoladut, mutta latujen viereen on varattu väylä myös kävelijöille.
Vanhavuoren lähtöpaikasta pääsee lähtemään myös Ammeskallion retkeilyreitille.
Kohteessa toteutetaan roskatonta retkeilyä, joten jokainen retkeilijä vie omat roskansa pois.
Päälähtöpaikka – 6,9 km matkaa laavulle
Ammesmäentie 116, 62660 Lappajärvi
63°13’47.0″N 23°43’48.9″E
63.229730, 23.730254
Päälähtöpaikka sijaitsee Ammesmäentien varrella, jossa on pieni paikoitusalue. Lähtöpaikalla on opasteet reitille.
Lähtöpaikka – 1,4 km matkaa laavulle
Övermarkintie 326, 62660 Lappajärvi
63°15’53.6″N 23°43’02.6″E
63.264889, 23.717389
Lähtöpaikka sijaitsee Övermarkintien varrella, jossa on pieni paikoitusalue sekä opasteet reitille.
Vanhavuoren laavun koordinaatit
63°16’22.6″N 23°43’17.1″E
63.272944, 23.721417
Reittikartta
Tästä kohteesta ei ole saatavilla reittikartastoa.
Kohteen tiedot
Reitin pituus lähtöpaikalta: 6,9 km (yht 13,7 km) janareitti, 1,4 km janareitti
Vaativuus: helppo
Palvelut: paikoitusalue, laavu, näkötorni, puuhuolto
Maasto: kangasmetsä, kallio
Reittimerkinnät: Reitti laavulle on merkitty maastoon viitoin.
Muuta:
Kohteen tiedot on päivitetty viimeksi 24.3.2025.