



Kotilammin kodalla pääset aistimaan Suomen vanhimman tekojärven, Kotilammen tunnelmaa. Kota sijaitsee aivan Kotilammen rannalla ja perille pääsee retkeilemällä Orisbergin patikkareittiä pitkin sekä autolla metsätien kautta. Kodalle saapuessa tai sieltä lähtiessä matkalla kannattaa käydä tutustumassa myös Orisbergin ruukin alueeseen.
Kodan ympäristö on helppokulkuista. Rannasta löytyy erillinen puupenkein reunustettu tulipaikka ja rannassa on mahdollista myös uida. Rannasta lähtee polku tunnelmalliselle maisemalaiturille, jossa on penkit. Kodalla on puuhuolto sekä kuivakäymälä.
Ympäristö
Kotilammi, jonka rannalla kota sijaitsee, on Suomen vanhin tekojärvi. Järveä halkoo kuntaraja; itäinen puoli kuuluu Seinäjoen kuntaan ja läntinen puoli on osa Isoakyröä. Kodan viereen pääsee autolla ja kodan ympäristö on osin metsää.
Orisberg on kulttuuririkas alue, jonka historiaa ovat olleet rakentamassa muun muassa Jean Sibelius ja Sakari Topelius. Reitin lähtöpaikka sijaitsee merkittävällä ruukin alueella, jossa sijaitsee myös Etelä-Pohjanmaan ainoa herraskartano, Orisbergin kartano. Alueeseen kannattaa tutustua ennen tai jälkeen retkelle lähdön.
Vaativuus
Helppo
Pääsy lastenrattain
Kodan edustalla pääsee liikkumaan myös lastenrattailla
Talvikunnossapito
Kohteessa ei ole talvikunnossapitoa
Tulipaikka
Kota, jossa puuhuolto
Huomioitavaa
Kohteessa toteutetaan roskatonta retkeilyä, joten jokainen retkeilijä vie omat roskansa pois.
Sijainti
Tammenpääntie 191, 61560 Seinäjoki
62°52’18.6″N 22°24’23.2″E
62.871840, 22.406431
Pysäköinti ja reittiohjeet
Aja Tammenpääntietä, kunnes vasemmalla tulee tien risteyksessä opastekyltti kodalle. Matkaa tästä on 300 metriä. Autolla pääsee kodalle saakka ja auton saa parkkiin kodan viereen. Vaihtoehtoisesti auton voi jättää Orisbergin ruukin alueelle osoitteeseen Åbergintie 64, 61560 Isokyrö ja kävellä siitä Orisbergin patikkareittiä pitkin kodalle.
Reittikartta
Pääset tutustumaan Orisbergin patikkareitin reittikarttaan tästä.
Kohteen tiedot
Reitin pituus lähtöpaikalta: 50 metriä
Vaativuus: helppo
Palvelut: paikoitusalue, kota, puuhuolto, kuivakäymälä
Maasto: kangasmetsä, järvi
Muuta: kodan rannassa on myös mahdollisuus uida.
Kohteen tiedot on päivitetty viimeksi 6.3.2025.