








Lepokallion lenkki on Hanhikosken maa- ja kotitalousnaisten vuonna 2019 kunnostama sekä ylläpitämä 5,8 kilometrin pituinen retkeilyreitti, joka kiertää monipuolisissa metsämaisemissa Ylistaron Hanhikoskella. Reitin varrella on kaksi laavua: Lepokallion laavu ja Pururadan laavu. Laavuilla on puuhuolto ja reitti on kuljettavissa ympäri vuoden.
Reitin lähtöpaikka sijaitsee Hanhikosken pesäpallokentällä, jonne myös auton saa pysäköityä. Lähtöpaikalla on kuivakäymälä sekä reittikartta, jollaisen saa otettua lähtöpaikalta myös mukaan reitille.
Ympäristö
Reitti kulkee vaihtelevassa metsämaastossa, valoisilla mäntykankailla ja tunnelmallisessa kuusimetsässä poiketen välillä metsätielle sekä peltomaisemiin. Reitin varrella on pieniä korkeuseroja ja kosteimmilla kohdilla kulkevat pitkospuut. Etenkin syksyllä ja keväällä reitti on kostea ja mutainen kulkea, joten kannattaa varautua vettä pitävillä kengillä.
Vaativuus
Helppo
Pääsy lastenrattain
Kohteeseen ei pääse lastenrattailla
Talvikunnossapito
Kohteessa on talvikunnossapito
Tulipaikka
Kaksi laavua, joissa puuhuolto
Huomioitavaa
Lepokallion lenkin läheisyydessä metsästetään, joten varaudu retkelle värikkäin vaattein. Metsästyskaudesta huolimatta merkityllä reitillä kulkeminen on turvallista. Voit tarkistaa vuosittain metsästysalueet retkikartalta.
Etenkin keväisin ja syksyisin polku on mutainen ja märkä, joten retkelle kannattaa varautua vettä pitävin kengin.
Kohteessa toteutetaan roskatonta retkeilyä, joten jokainen retkeilijä vie omat roskansa pois.
Lähtöpaikka
Koskentie 124, 61460 Seinäjoki
62°57’21.0″N 22°44’08.0″E
62.955833, 22.735556
Paikoitusalue ja lähtöpaikka sijaitsee pesäpallokentällä osoitteessa Koskentie 124. Lähtöpaikalla on lisäksi nähtävillä aluekartta sekä pienempiä karttoja mukaan retkelle otettavaksi. Lähtöpaikkaa aurataan, joten saapuminen onnistuu myös lumiseen aikaan.
Reittikartta
Pääset tutustumaan kohteen reittikarttaan tästä.
Kohteen tiedot
Reitin pituus: 5,8 km rengasreitti
Vaativuus: helppo
Palvelut: paikoitusalue, kaksi laavua, puuhuolto, käymälä
Maasto: kangasmetsä, pitkospuut
Reittimerkinnät: Siniset maalimerkit
Muuta: Reitillä on talvikunnossapito, joten reitti on kuljettavissa ympäri vuoden.
Tätä kohdetta ylläpitää
Hanhikosken maa- ja kotitalousnaiset.
Kohteen tiedot on päivitetty viimeksi 30.3.2025.