Uusi postaussarja! Etelä-Pohjanmaan metsät kätkevät suojiinsa laavuja ja kotia, jotka ansaitsevat tulla löydetyksi. Nämä tulipaikat ovat jonkun käsialaa. Niiden taakse kätkeytyy työtä ja vaivannäköä, kenties talkootöin tehtyjä tunteja. Tänä kesänä suunnataan maastoon ja lähdetään etsimään näitä Etelä-Pohjanmaan tuntemattomia laavuja!
Tähtäimessä Martikkalanjärven laavu
Viime syksynä karttaa selatessani silmiini osui mahdollinen laavu lähellä Martikkalanjärveä – vain 15 kilometrin päässä Seinäjoen keskustasta. Koska lumipeite oli jo saapunut Etelä-Pohjanmaalle, päätin jättää tämän kohteen etsimisen vasta tälle keväälle ja nyt oli sen aika. Kuten aina, ennen lähtöäni maastoon perehdyin vielä lisää laavun mahdolliseen sijaintiin ja hyödynsin vasta viime kuukausien aikana käyttöön valjastamaani retkikartta -sovellusta, josta muuten näkee aika kätevästi maastossa kulkevat polut!
Polun alkupään laavulle ajattelin löytäväni Ukonmäentien varrelta ja ajatukseni siitä vahvistui paikanpäällä, kun metsään haarautuvan reitin vieressä seisoi kenollaan vanha opastetaulu. Tässä vaiheessa jopa toivoin törmääväni metsässä muihin kulkijoihin, joilta olisin voinut kysyä lisää laavun historiasta. Joku luontoreitti täällä on varmasti aikoinaan mennyt, mutta mikä?
Sukellettuani metsän uumeniin vastaan alkoi piakkoin tulemaan vanhoja haalistuneita reittiopasteita, joiden uskoin johdattavan laavulle. Käytin merkkejä hyväkseni polkujen risteyskohdissa. Metsässä oli nimittäin tuoreeltaan kulkenut metsätyökone, jonka jättämiä uria kulki jos johonkin suuntaan.
Polku kohti laavua oli pääasiassa helppokulkuista ja ainoastaan yhdessä kohdassa metsätyökoneen uriin oli noussut valtavasti vettä. Tuon kohdan pääsi kuitenkin hyvin kiertämään paikalle tuotuja laudanpätkiä pitkin. Toinen laudoista oli erittäin hutera kulkea, mutta silmäilyn perusteella mutaiset vesilammikot olisi päässyt kiertämään myös vastakkaiselta puolelta varvikon lävitse.
Köyhän miehen pitkospuilla taiteiltuani ja matkaa jatkettuani, horisontissa alkoi pian puiden väleistä siintämään auringonpaisteesta kimmeltävä järvi ja puiden takaa näkyikin jo ruskea laavun selkämys. Löytämisen ilo oli läsnä!
Laavu seisoi komealla paikalla kallion päällä ja Martikkalanjärven ranta näkyi puiden välistä. Aivan suoraa järvinäköalaa ei ollut, mutta melkein! Järveltä kantautuivat joutsenien äänet ja käen kukunta. Martikkalanjärvi on suojärvi, jonka rannalle päättyy suojeltu Järvineva. Luonnonperintösäätiön mukaan tällä alueella on havaittu niin ilveksen, karhun kuin maakotkankin liikkuvan. Sitä en ihmettele ollenkaan. Martikkalanjärven rannalla kesäpäivänä seisoessa nuo kaikki kolme komeaa eläintä pystyi maisemaan ajattelemaan. Luonnonperintösäätiön lyhyt kertomus Järvinevasta kannattaa käydä lukaisemassa tästä.
Martikkalanjärven laavu on hormillinen laavu. Alueella ei ollut puuceeta ja myös omin polttopuin varautuminen on suotavaa. Laavulta haalenneiden ja osin hajonneiden reittimerkkien saattelemana olisi päässyt retkeä jatkamaan kohti järven eteläistä rantaa, mutta itse sen sijaan päädyin nautiskelemaan ruokatermarissa mukana kulkenutta jäätelöä sekä kahvia laavulle. Kenties ensi kerralla lähden tutkimaan minne asti polku reittimerkkeineen olisi kulkenut.
Tutustu lisää Martikkalanjärven laavuun retkikohde-esittelystä täällä.