Syksy on vaihtunut talveen, mutta vielä on aikaa muistella menneen syksyn retkiä. Tämän syksyn, kenties loppuvuoden yhden kauneimmista aamuista pääsin kokemaan Paukanevalla lokakuun alkupuolella, jolloin kylmä yö vaihtui kosteaan ja aurinkoiseen aamuun. Kenties yhteen elämäni kauneimpaan näkemääni.
Aamun sarastaessa, pakkasin reppuni ja lähdin kohti Paukanevan pitkospuita Karhitien lähtöpaikalta. Juuri suunnatessani kohti reitin alkupään pururataa, sen valot sammuivat. Kello oli 6.55. Hämärässä syysaamussa silmät erottivat juuri ja juuri ympärillä olevat puut, joten en kaivanut reppuni päälitaskusta sijainnutta otsalamppua. Valo lisääntyisi kuitenkin kovaa vauhtia auringon lähestyessä horisonttia.
Ilma oli raikas ja tuoksui suopursuilta. Kaikkialla oli hiiren hiljaista, Seinäjoki ei ollut vielä herännyt. Pururadalla kulkiessani valo lisääntyi samaan tahtiin lähestyessäni pitkospuiden alkupäätä. En malttanut odottaa, miltä maisema nevan keskellä näyttäisi.
Näky nevalla oli unenomainen. Kun aurinko ei ollut vielä noussut horisontista, nevan matalia ja käppyräisiä puita ympäröi pehmeä sumu kuin hiljaa hellien niitä hereille. Sumu oli sen verran sankka, että maisema pitkospuilla edetessä avautui pala palalta ja sain rauhassa nautiskella siitä, mitä ympärilleni seuraavaksi ilmestyi.
Lintutorni oli aamuni määränpää. Täällä juon usein aamukahvia katsellen heräävää luontoa ja nauttien hiljaisuudesta. Nyt lintutorniin kavutessani, aurinko alkoi juuri nousta puurajan takaa kuin tilauksesta. Sankka sumuverho pehmensi aamun ensimmäisiä säteitä ja minusta alkoi tuntumaan etten enää tiennyt minne suuntaan katsoa. Kaikkialla oli hyvin kaunista.
Auringon valaistessa nevaa yhä enemmän, kaivoin esiin reppuun pakkaamani termarin ja kaadoin siitä kahvia suosikki kuksaani. Maisema edessäni oli uskomaton. Olenkohan koskaan aikaisemmin nähnyt mitään niin kaunista? Sumuverho harsotti auringonsäteet pehmeästi puiden ympärille hyväillen niitä myös itsekin. Ilma oli raikas, mutta lokakuinen aurinko riitti vielä hieman lämmittämään kasvojani.
Nautin kahvia varmaan kolme kuksallista irroittamatta katsettani aamuauringon valaisemasta nevasta. Vasta, kun sumu alkoi hälvetä auringon lämmittäessä luontoa yhä enemmän, oli aikani pakata kamppeet ja lähteä lipumaan takaisin kohti autoa.
